Miksi kiuaskivien vaihto on tärkeää?
Kiuaskivien kunnolla on suora vaikutus kiukaan käyttöikään, jonka vuoksi kiuaskivien vaihto onkin yksi tärkeimmistä kiukaan huoltotoimenpiteistä. Jos kiuaskiviä ei vaihdeta, ne alkavat murenemaan ja voivat pahimmillaan vaurioittaa kiukaan vastuksia. Murenevat vanhat kiuaskivet vaikuttavat kiukaan sähkönkulutukseen, sillä kiukaan lämmitysaika pitenee ja näin sähkönkulutus myös kasvaa. Hyvin hoidettu kiuas on turvallinen, toimii oikein ja kiukaan sähkönkulutus on oikealla tasolla.
Säännöllisellä kiuaskivien vaihdolla huolehdit myös saunomismukavuudesta, sillä täydellisten löylyjen reseptin yksi ainesosa piilee kiuaskivissä. Esimerkiksi Rakka-kiukaassa kiukaan rakenne sekä massiivinen kivimäärä höyrystää veden niin, että löylyt ovat mehevät, pitkät ja kosteat – aivan kuin puukiukaassa. Merkitystä on siis sekä itse kiukaalla että kivillä!
Saunassa voi syntyä myös erilaisia hajuja ja epäpuhtauksia, jotka voivat imeytyä kiuaskiviin. Vaihtamalla kivet voidaan parantaa saunan ilmanlaatua ja poistaa epätoivottuja hajuja. Uudet kivet voivat tarjota puhtaamman ja hygieenisemmän saunakokemuksen. Vanhat kivet voivat kerätä likaa ja bakteereita ajan myötä, joten niiden vaihtaminen voi parantaa saunan puhtautta.
Pidä siis vaihtoväli mielessä ja muista seurata kivien kuntoa, sillä jos kivet näyttävät murenevan, on aika vaihtaa ne. Kivien murentumisesta kertoo usein hiljattain alaspäin vajonnut kiukaan kivipinta, mutta joskus vasta vaurioituneet vastukset saavat heräämään kiuaskivien vaihtoon. Nyrkkisääntö on, että kiuaskivet tulee vaihtaa 100:n saunomiskerran välein, eli jos saunot kahdesti viikossa, tulee kiuaskivet vaihtaa kerran vuodessa. Mondex WiFi-kiukaiden ohjaamiseen käytettävä käyttöliittymä myös muistuttaa, kun kiuaskivien vaihtoväli on lähestymässä. Lue lisää Mondex WiFi-kiukaista.
Tee kiuaskivien ladonta huolella
Kiuaskivien ladonta tulee tehdä huolella, ettei kiukaan vastuksille pääse syntymään vahinkoa.
Ohje kiuaskivien ladontaan:
- Kiuaskivien vaihdon aloittaminen
Kiuaskivien vaihto aloitetaan ottamalla ensin vanhat kivet pois, jonka jälkeen siivotaan kiukaan sisältä mahdollinen murentuneiden kivien aiheuttama roska.
- Kiuaskivien peseminen
Uudet kiuaskivet kannattaa huuhdella vedellä ennen niiden latomista kiukaaseen, jotta löylyt ovat puhtaat ja raikkaat eikä lattia turhaan likaannu ensimmäisillä saunomiskerroilla.
- Kiuaskivien latominen
Kiuaskivet tulisi latoa aina niin, että vastusten sisäpuolelle tulevat kivet asetellaan väljemmin ja vastusten ulkopuolelle tiiviimmin. Näin varmistat, että ilma kiertää vastusten ympärillä. Kivet eivät saa myöskään kiilata tai painaa vastuksia niin, että ne vääntyvät. Suosittelemme käyttämään hanskoja kiviä vaihtaessa.
Kiuaskivien kierrätys
Kiuaskivien kierrätys on ympäristöystävällinen vaihtoehto kiuaskivien hävittämiselle. Yleisimmin kiuaskivet ovat normaalia kiviaineista, jolloin kiuaskivien kierrätys onnistuu esimerkiksi omassa puutarhassa, käyttämällä niitä istutusten ympärille.
Muutamat yksittäiset kivet voi myös laittaa sekajätteeseen, mutta suuremmat kivimäärät tulee viedä paikalliselle kierrätyspisteelle. Kiuaskivien kierrätysprosessi voi vaihdella alueittain ja kierrätysmateriaaleittain, joten katso aina tarkemmat säännöt ja ohjeet oman paikkakuntasi jäteasemalta.
mondex rakka-kiukaan kiuaskivet
Mondexin erikoisuus, ulkoisesti pelkästä kivestä koostuva Rakka-kiuas vaatii erityiset reikäkivet uloimmiksi kiviksi. Reikäkivien osalta tarvittava vaihtoväli on pidempi, mutta reikäkivien sisäpuolelle jäävät sisäkivet tulee muistaa vaihtaa normaalin vaihtovälin, eli noin 100:n lämmityskerran mukaisesti. Samalla kerralla reikäkivien paikkaa voi vaihtaa päikseen niin, että aiemmin alempana olleet kivet siirretään ylemmäs ja toisin päin. Ylempänä oleviin reikäkiviin kohdistuu enemmän lämpöä kiukaan ollessa päällä, mikä kuluttaa ylempiä reikäkiviä enemmän. Reikäkivet on hyvä vaihtaa noin 3–5:n sisäkivien vaihtokerran jälkeen.
Mondexin eri kiuasmallien kivimäärät löydät valitsemalla ensin kiukaan kiukaat-välilehdeltä ja sen jälkeen klikkaamalla auki kiukaan tekniset tiedot. Uudet kiuaskivet löydät jälleenmyyjiltämme ympäri maan sekä verkossa.